Joel Naukkarisen vinkit kisoihin valmistautumiseen

JoelNaukkarinen-Antti-Kilpelainen-800
Joel Naukkarinen (edessä) ja Antti Kilpeläinen harjoittelemassa Italiassa. Kuva: Kristina Björknäs / Quiske.

Sain kunnian haastatella Suomen soutajalupausta Joel Naukkarista, jonka tie Rion Olympialaisiin katkesi harmillisesti. Hän itseasiassa päätyi olympiasoudun pariin puuvenesoudun kautta. Tai oikeastaan kaikki lähti Rocky-leffoista. Mutta annetaan hänen itse kertoa.

Mikä ajoi sinut soudun pariin?

Joel Naukkarinen: Aloitin yläasteella pienien punttien nostelun kotona. Rocky-elokuvien innostamana aloin sitten myös nyrkkeilemään, minkä myötä piti voiman ohelle hankkia myös kestävyyttä. Olin nyrkkeilijäksi kuitenkin hidas, mutta voima ja kestävyys tuntuivat tarttuvan hyvin.

Otin lukiossa osaa lukiolaisten kirkkovene-SM-joukkueeseen ja kotiratasoutuihin. Sen jälkeen serkkuni pyysi minut mukaan Valkealan Soutajiin. Innostavan kauden myötä otin soudun päälajiksi ja osallistuin seuraavan talvena myös sisäsoutukilpailuihin. Kesällä asetin tavoitteeksi tulevalle keväälle 18-vuotiaiden Suomen mestaruuden 500m-matkalle, koska tiesin kotiratasoututulokseni perusteella matkan olevan minulle vahvuus. Voitin tuona talvena sitten myös muut matkat ja kovimman kilpakumppanini Antti Kilpeläisen kanssa kävimme miettimään, jos vaihtaisin Kouvolan Soutajiin, niin voisimme soutaa kaksikkoa.

Olimme heti avauskaudella juniori-ikäisinä U23-sarjan ylivoimaisesti nopeimmat ja loppukesästä uskalsimme ottaa osaa SM-sprintillä myös avoimeen sarjaan. Yllätykseksemme voitimme siinäkin ja muutenkin todella onnistunut kausi Kouvolan Soutajissa sai meidät miettimään, onko tässä lajissa enää lisää tavoiteltavaa jäljellä, kun avauskaudesta jäi kaulaan enemmän kirkkaita mitaleita, mitä nuoren pojan niska oli kestää.

Päätimme saman tien vaihtaa lajia olympialuokkien soutuun, missä voisi tavoitella kansainväliselle tasolle.

Joelin ja Antti Kilpeläisen nousu Suomen parhaimmistoon ja maailmanluokkaan on ollut vahvaa. Rion Olympalaiset 2016 jäivät haaveeksi, mutta visio seuraavista mittelöistä on selvää!

Millä varmistatte paikan seuraavissa olympialaisissa?

Joel: Tekemällä asiat paremmin kuin muut – kehittymällä enemmän. Armoton harjoittelu, kuten tähänkin asti, mutta progressiota jatkaen. Kokonaisuus on meillä paremmin hallussa kuin varmasti monella muulla. Toivottavasti paikan ansaitseminen ei 2020 ole vielä ylitsepääsemätön tavoite, koska tavoitteena on kilpailla aina kaikkein kirkkaimmasta asti.

Kerro vielä, mitä kisoihin valmistautumiseen kuuluu?

Joel: Kilpailukaudella tärkeintä on sopiva harjoitusohjelman rytmittäminen kilpailuihin nähden. Tärkeimpiin kilpailuihin tulee tehtyä myös lyhyt herkistelyjakso.

Kilpailupäivän rutiineihin kuuluu herääminen 4-4,5h ennen ensimmäistä starttia, mikä usein tarkoittaa noin aamuviittä. Heti herättyä nitraattitankkaus Biottan punajuurimehulla, aamupala ja sen laskeuduttua noin 2h ennen starttia emästankkaus. Vesille lämmittelemään lähden 45’ ennen starttia ja juuri sitä ennen kofeiinitankkaus. Näiden tankkausten myötä alkaa tuntua, että tehoja on pienen kylän tai parin hevosen edestä. Kilpailuiden välillä yritetään maksimoida palautuminen Science In Sportin lisäravinteilla, jotta lihasglykogeeniä olisi jäljellä vielä finaaleissa.

Joelin ja Antin vetoja kohti olympiakultaa voit seurata osoitteessa http://finnishpair.fi/ sekä somessa hästägillä #finnishpair

  • Facebook: Finnishpair
  • Instagram: @finnishpair
  • Twitter: @finnishpair
  • Youtube: finnish pair
  • Teamup: finnishpair
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s