Lajitietoutta

Puuvenesoutu

Puuvenesoutua on harrastettu varmasti niin kauan kuin on ollut veneitäkin. Varsinaisesti puuvenesoutukilpailuja alettiin järjestää Sulkavalla 1970-luvulla. SM-tasolla toiminnasta vastasi Suomen Soutuliitto, nykyisin Melonta- ja Soutuliiton alainen puuvenevaliokunta.

Puuvenesoudussa on erikokoisia veneitä: perinteisessä kirkkoveneessä on 14 soutajaa ja perämies.

hopeanuoli-web
Kirkkovene

Pienvenesoutua on puolestaan yksin ja kaksin soudettavat lajit: yksinsoutu, parisoutu ja vuorosoutu. Nopeasti suosiota saavuttanut parisoutu tuli mukaan 1990-luvulla. Yksinsoudussa soutajia on nimensä mukaan yksi. Parisoudussa on kaksi soutajaa, kun taas vuorosoudussa toinen soutaa ja toinen meloo perää pitäen.

cropped-kristina-pena-startissa-banner.jpg
Parisoutuvene
meeri-liisa-startissa-banner
Vuorosoutuvene

Kiinteistä penkeistä rullapenkkeihin

Veneluokan alkuperäinen nimi oli ”kiinteäpenkkiset puuveneet” jossa sanan mukaisesti penkki oli määritelty kiinteäksi. Sääntöä kuitenkin alettiin kiertää 1990-luvulla ns ”viirakaudella”, jolloin penkissä ja soutajan takamuksessa oli liukuun optimoitua paperikoneen viiraa. Kiinteäpenkkisyys vaatimuksesta luovuttiin soutajien toivomuksesta 2000-luvulla ja nykyään puuveneissä on rullapenkit ja kiskot. Kaluston sääntöpykälissä viitattiin myös pitkään sanaan ”perinteinen”, 2010-luvulla termistä luovuttiin ja avattiin se tarkoittamaan veneen muotoja, hankaimia ja sitä, että vene sekä airot pitää olla tehty puusta. Pienveneen maksimi pituus kaikissa veneluokissa on 6,5m ja muoto ym rajoitukset löytyvät SM-säännöistä.

Olympialuokan soutu

Toinen soutumuoto on olympialuokan soutu, jossa vene on valmistettu yleensä muovista tai hiilikuidusta. Olympialuokan veneet ovat pitkiä, kapeita ja kevyitä, ja niillä soudetaan yleensä radalla. Olympialuokan veneissä soutajia on 1, 2, 4 tai 8. Lisäksi on erilliset veneluokat sen mukaan onko soutajalla 1 tai 2 airoa.

olympiayksikko-kristina-web
Olympialuokan yksikkö

Lue olympialuokan soudusta lisää SMARK:n sivuilta

Puuveneiden ja o-veneiden tärkeimpiä eroja

  • Puuveneet ovat sisähankainveneitä, joka tarkoittaa, että hankain ei saa olla parraslinjan ulkopuolella. Kaikki o-veneet ovat nykyään ulkohankainveneitä.
  • O-veneissä airon lapa käännetään palautuksessa, puuveneissä airon kääntäminen ei ole sallittua eikä mahdollista tappi/saranatyyppisen hankainrakenteen takia
  • Puuveneissä airot menevät ristiin tyypillisesti 34-38 cm, o-veneissä ainoastaan noin nyrkin verran. Tyypillisesti o-veneet ”rigataan” siten, että vasen käsi on ”päällä”. Tämän vuoksi nuoren aloittelevan puuvenesoutajan kannattaisi opetella soutamaan vasen käsi päällä jolloin siirtyminen o-veneeseen olisi helpompaa

Kilpailut puuvenesoudussa

Puuvenesoudussa pienveneiden kilpailumatkat vaihtelevat yhden ja 60 kilometrin välillä. SM-kilpailuja järjestetään sprintti (1000 metriä), lyhyellä (10 km), keskimatkalla (25-30 km) ja pitkällä (60 km) matkoilla. Nuorilla matkat ovat puolitettuja sprinttiä lukuun ottamatta.

Ikäsarjoja on kymmenen vuoden välein alkaen 40v sarjasta: miehet, naiset ja sekasarja. Nuorten sarjat ovat puolestaan 18v ja 23v.

Mainokset